Tarkoitukseni oli kirjoitella syksyn ensimmäiseen blogiin eräästä laissa määritellystä lapsen ikärajasta ja sen merkityksestä. Tätä työtä tehdessä ja kokemuksen kertyessä, valitettavasti myös lain puutteet, ns. porsaanreiät, tulevat konkreettisten esimerkkien kautta tietoon. Pahimmissa tapauksissa niiden haitallinen merkitys jopa toistuu oikeudenkäynneissä yhä uudelleen. Koska osa ihmisistä käyttää armottomasti näitä lainsäädännön puutteita hyväkseen, mikä johtaa siihen, ettei viranomaisen päätöksiä tosiasiassa noudateta, ei ole tarkoituksenmukaista korostaa näitä lainsäädäntömme puutteita. Tämän vuoksi blogin otsikko muuttui iän riittämisestä siihen, kun mikään ei riitä. Sivumainintana muuten, että lupalakimies oli saanut Asianajajaliiton valvontalautakunnalta varoituksen, kun oli kehottanut asiakkaitaan toimimaan viranomaispäätöksen vastaisesti. Asianajajan tehtävänä onkin ohjeistaa asiakastaan noudattamaan annettuja päätöksiä ja viranomaisohjeita.
Tämän blogitekstin kryptisyys on tietyllä tavalla asianajajan työtä hyvin kuvaavaa. Paljon on tietoa ja kokemusta, jota on toisinaan hyödynnettävä niin sanotusti hiljaisesti tai ainakin hyvin harkiten, koska tarkoitus ja tavoite on omassakin työssä turvata jokaisen lapsen etua ja oikeuksia. Porsaanreikiä eivät hyödynnäkään asianajajat vaan niitä hyödyntävät ne, jotka toimivat väärin ja muista ja muiden oikeuksista tai lain tarkoituksesta välittämättä. Näissä tilanteissa on hyvin turhauttavaa olla asianajaja, jonka pitäisi pystyä lakiin turvautuen estämään tällainen lain tarkoituksen vastainen menettely. Yrittämistä vaikeuttaa myös prosessien ja viranomaistoiminnan käsittämätön hitaus, joka tuskastuttaa. Erityisesti pääkaupunkiseudulla tilanne alkaa olla lasten asioiden oikeudenkäyntien keston osalta täysin kestämätön.
Aina ei ole mahdollista asianajajankaan tehdä enempää. Viimeistään niinä hetkinä tuntuu samalta, kuin Joni Ekmanin tämän blogiotsikon nimisessä laulussa. Ja asianajajajana sitä ryhtyy miettimään, miten asioihin eli käytännössä lainsäädäntöön voisi enemmän ja suuressa kuvassa vaikuttaa. Halua olisi, mutta ei ole asianajajallakaan aina tosiasiallisia mahdollisuuksia vaikuttaa lainsäätäjän työhön, yksinkertaisesti työtä on liikaa ja aikaa liian vähän.
Tähän maailman aikaan varmasti monestakin meistä tuntuu, että mikään ei riitä. Ei jaksaminen, rahat, aika eikä luottamus parempaan tulevaisuuteen. Kaikki tuntuu olevan tällä hetkellä maailmassa yksinkertaisesti huonosti. Asianajajan työssäkin huomaa, että yhä useammin ihmisillä ei ole rahaa eikä varsinkaan jaksamista, ja ihmiset hyväksyvätkin kohdallaan monenlaista ja ankaraakin väärinkohtelua, koska resursseja hakea tai vaatia muutosta ei ole. Osa on jaksanut kerran, mutta ei toista kertaa ja lasten asioissa lukuisat oikeudenkäyntiprosessit saman lapsen kohdalla ovat valitettavan yleisiä. Täytyykin kiittää niitä, jotka jaksavat edelleen yrittää ja taistelevat jopa niitä tunnettuja tuulimyllyjä vastaan, koska näin toimimalla he osoittavat periksiantamattomuutta ja sitä, että, vaikka maailma ei ole, sen on kuitenkin tarkoitus olla oikeudenmukainen. Siihen asianajajankin täytyy jaksaa uskoa työtä tehdessään ja ihmisiin epäuskon hetkillä uskoa valaessaan. Oikeus voittaa, oikeudenmukaisuus voittaa, koska sen on pakko. Muuten negatiivisuus vain lisääntyy, ihmiset passivoituvat ja silloin tätä maailmaa ja elämäämme hallitsevat ne, jotka eivät välitä oikeudenmukaisuudesta.
Joni Ekman ja Mikään ei riitä kuultiin viikonloppuna Härstock -festivaaleilla, joita myös Asianajotoimisto Luckylaki Oy oli mukana tukemassa.