Ukrainan sota on käynnistänyt myös asianajajan ajatuksissa suoranaista ahdistusta. Sodan kauheuksien lisäksi vaatii ponnisteluja uskoa oikeusjärjestelmäämme ja sen toimivuuteen sekä kansainvälisen oikeuden ja sopimusten pitävyyteen, kun sodassa tuntuukin olevan mahdollista rikkoa jokaista lakia, mitä tahansa sopimusta ja inhimillisyyden rajoja, ääritapauksessa vailla mitään seuraamuksia.
Sotauutisoinnista on jäänyt päällimmäisenä mieleen aiheeseen liittyen sana ”paperitiikeri”. Paperitiikeriksi voi sanoa asiaa tai esimerkiksi järjestöä, joka näyttää vahvalta, mutta on tosiasiassa heikko ja vaaraton.
Epätoivon hetkistä huolimatta, on kuitenkin jaksettava uskoa, että oikeus ja oikeudenmukaisuus toteutuvat ja se arvomaailma, johon uskoo ja mihin oikeusjärjestelmämme perustuu, pitää. On tärkeää, että oikein toimijat ja näitä lakeja ja järjestelmiä noudattavat myös kokevat ja omin silmin näkevät oikeudenmukaisuuden lopulta toteutuvan. Myös kaikkia oikeusperiaatteita tulee noudattaa. Rikosasioissa ei ole tärkeintä ainoastaan se, että aikaansaadaan (oikeaksi koettu) lopputulos, vaan tärkeää on nimenomaan se prosessi, jolla se saavutetaan ja oikeudenmukainen oikeudenkäynti.
Pienoiskoossa sitä, mitä laista, säännöistä ja toisen oikeuksista piittaamaton ihminen aiheuttaa, näkee jatkuvasti myös erilaisissa oikeudenkäynneissä. Välillä tuntuu käsittämättömältä, kuinka yksi ihminen voi aiheuttaa toiselle tai kokonaiselle joukolle ihmisiä niin paljon ikäviä asioita ilman, että siihen tunnutaan voivan aidosti puuttua tai vaikuttaa. Lakiin kirjatut keinot tuntuvat tehottomilta, merkityksettömiltä tai aivan liian hitailta. Sen tämä ammatti on todella opettanut, että maailma ja elämä ei ole reilua.
Voimia uskoa ja jatkaa saa kuitenkin siitä, että keskittyy ensin käyttämään kaikki oikeussuojakeinot, ja toisaalta uskoo muutokseen ja mahdollisuuksiin vaikuttaa asioihin myös tämän jälkeen. Tästä on tuoreena esimerkkinä tällä viikolla annettu hovioikeuden ratkaisu, joka muistuttaa, että koulukiusaaminen voi tulla arvioitavaksi myös kunnianloukkauksena. Toinen esimerkki on se, että lapsen vieraannuttaminen vanhemmastaan voi tulla arvioitavaksi pahoinpitelytekona. Aiemmin näihin sinänsä tunnistettuihin menettelyihin ei ole suhtauduttu riittävän vakavasti. Nimenomaan oikeuskäytännön kautta syntyy esimerkkien kautta oikeusohjeita, jotka vaikuttavat lopulta ihmisten käyttäytymiseen sitä ohjaten.
Oma ammattikuntani on äärimmäisen tärkeässä roolissa muutoksen tekemisessä. Vaikka usko välillä horjuu, juristin ammatissa on aidosti mahdollisuus vaikuttaa. Tätä vaikutusmahdollisuutta myös asianajajien tulee aktiivisesti käyttää. On tärkeää tunnistaa oikeuselämän paperitiikerit ja kääriä hihat sillä tehtävää riittää.