Surun aika on itsestä huolehtimisen aikaa
Eteemme tulee väistämättä päivä, jolloin joudumme luopumaan meille rakkaasta ja tärkeästä ihmisestä.
Niin raadolliselta kuin se surun ja kaipauksen keskellä tuntuukin, on läheisen kuoleman jälkeen runsaasti käytännön asioita hoidettavana ja selvitettävänä. Näiden asioiden moninaisuus ja valitettavasti myös monimutkaisuus voi tulla monelle yllätyksenä, jota ei surutyön keskelle erityisemmin kaipaisi.

Perunkirjoitus
Perunkirjoitus täytyy hoitaa 3 kuukauden kuluessa kuolemasta.
Perunkirjoituksen järjestää tavallisesti puoliso tai lapsi – se, joka tuntee parhaiten vainajan varallisuustilanteen.
Perunkirjoituksen hoitamiseen on mahdollista hakea lisäaikaa, mikäli lisäajan hakemiselle on olemassa perusteltu syy.
Autamme perunkirjoituksen hoitamisessa siinä laajuudessa kuin koet tarpeelliseksi. Autamme myös lisäajan hakemisessa Verohallinnosta.
Perinnönjakoon liittyy useita verotuksellisia näkökulmia, jotka on hyvä ottaa huomioon perintöasioita järjesteltäessä. Verotuksellisia ”yllätyksiä” voi tulla eteen esimerkiksi tilanteessa, jossa joku perillisistä haluaa lunastaa esimerkiksi jäämistöön kuuluvan kesämökin itselleen. Verotukseen on kiinnitettävä huomiota myös muun muassa silloin, kun joku perillisistä haluaa – usein verotussyistä – luopua perintöosuudestaan.
Ota yhteyttä
Niina Kosunen
OTM, HTM, luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja
niina.kosunen@luckylaki.fi
050 367 5311