Edellinen blogitekstini jätti oman oloni vähän epämukavaksi. Se käsitteli näitä lainopillisen alan eri ammattinimikkeitä. Olen kirjoittanut niistä, koska olen kokenut tarpeelliseksi selventää asianajajan eroa muihin avustajiin, selventää asianajajan lisäarvoa tai laatutakuuta asiakkaalle ja syytä, miksi itsekin haluan kuulua Asianajajaliittoon ja maksaa liiton (yksinyrittäjälle aika arvokastakin) jäsenmaksua. Tavallaanhan kaikki esille tuotu on myös markkinointia ja (ammatti)ylpeyttä, molemmat asioita, jotka koen vähän vaikeiksi; en yleensä koe tarvetta tai halua kehua itseäni enkä halua missään nimessä nostaa itseäni tai ketään muutakaan kenenkään toisen ihmisen yläpuolelle. En siis koe olevani ihmisenä lainkaan sellainen, joka luokittelisi ihmisiä ammattien tai titteleiden mukaan. Kliseistä, mutta tärkeintä etenkin asiakaspalveluamateissa, on halu auttaa ja se, että tekee sydämellään sitä mitä tekee, oli ammatti tai titteli mikä tahansa.
Tämä työn rikkaus on erilaisten ihmisten kohtaaminen. Itse arvostan eniten ihmisiä, jotka ovat kohdanneet elämässään vaikeuksia ja hirvittäviäkin asioita, mutta selvinneet, päässeet yli ja eteenpäin. Silloin ei ole mitään merkitystä ammateilla tai titteleillä, vaan on opittu ja ymmärretty tärkeimpiä asioista ihmisyydestä ja elämästä sekä omasta itsestä. Se näyttäytyy nöyryytenä ja kiitollisuutena sekä levollisuutena, mikä nostaa nämä ihmiset minun silmissäni tasolle, jolle ei minkäänlaisilla todistuksilla tai dokumenteilla ole pääsyä.
Turvapaikanhakijat toivat kokemuksillaan sodan ja sen kauheudet lähemmäksi minua kuin koskaan aikaisemmin ja tekivät sodan ja sen vaikutukset todelliseksi. Olen työssäni saanut tavata ihmisiä, joilla on erilaisia traumoja, sairauksia tai vammoja, mielenterveysongelmia, identiteettiongelmia tai taustallaan traagisia onnettomuuksia ja rikoksia, tekoja tai puhtaita sattumia, jotka ovat osuneet kohdalle ja muuttaneet henkilöä joko vuosien kuluessa tai hetkessä koko elämän. Elämä ei todellakaan ole reilua tai oikeudenmukaista, sen tämä ammatti on näiden ihmisten kautta osoittanut. Se epäreiluus ja epäoikeudenmukaisuus on vain joissain tilanteissa ollut pakko hyväksyä ja sen kanssa on osan meistä elettävä, jos kaikki mahdollinen on tehty. Nämä ovat olleet niitä vaikeimpia juttuja ja hetkiä, kun on täytynyt miettiä, voiko tätä työtä tehdä, kun kokee avustajana, että tämä oikeusjärjestelmä ei toimi.
Olen äärimmäisen kiitollinen kaikista näistä kokemuksista ja kohtaamisista erilaisten ihmisten kanssa tähänastisessa työelämässä. Olen oppinut tietenkin ammatillisesti paljon, mutta myös muovautunut ihmisenä näiden uusien näkökulmien kautta. Tärkeintä on toisistamme välittäminen. Auttajia ja avustajia tarvitaan ja minulle riittää, että apua tarvitsevat saavat apua ja tukea. En halua väheksyä yhdenkään auttajan työtä ammatin tai jonkin nimikkeen perusteella.