Talvi on tulossa – ja muutos on varmaa!

Tällä viikolla on vihdoin tuntunut, että se talvi todella ja vihdoin vielä tulee. Samaan aikaan linnut laulaa ja tuntuu niin keväiseltä. Kevät tuntuukin aina luonnolliselta ajankohdalta kaikille elämän muutoksille.

Omaa yrittäjän uraani tule ensi viikolla kuukausi täyteen. Pakko sanoa, että muutos on ollut vauhdikas! Asianajajan työ on niin henkilökeskeistä ja vastuu henkilökohtaista, että muutos itse työssä ei ole tuntunut oikeastaan muutokselta lainkaan. Toki yksinyrittäjänä on huomannut tässä alussa aikatauluhaasteita, varsinkin, kun toimiston järjestäminen vaatii omat toimenpiteensä ja aikansa. Lisäksi meillä on uusi yhteisö, jossa toimin, Ratinalaki ja senkin osalta on tehtävä erilaisia järjestelyitä ja asiakirjoja tässä alkuvaiheessa. Ja istuntopäivän kirouskin osui tietenkin heti tähän alkuun, eli totta kai perheessä sairastetaan silloin, kun on istuntopäivä ja vielä todennäköisemmin silloin, kun kumpikaan vanhempi ei oikeasti voi olla päivää kotona. Todettakoon tässä yhteydessä, että prosessaavien (oikeudenkäyntejä hoitavien) asianajajajien istuntopäivien lukumäärät vaihtelevat varmasti paljon, paljon rikosasioita hoitavat ovat istunnoissa varmastikin lähes päivittäin. Omalla kohdalla istuntotiheys on koko vuoden mittakaavalla ja vuosia tarkastellessa varmasti keskimäärin noin yksi päivä viikossa. Yleensä menee niin, että sattuu useampi samalle viikolle ja sitten on ihan istuntovapaita viikkoa. Lapsiasioissa on yleensä varattava koko päivä istunnolle, illallekaan ei aina uskalla sopia menoja, koska istunnot saattavat venyä. Lyhytkin rikosasia saattaa kestää pitkällekin iltaan, jos aikaisemmat jutut ovat venyneet. Täytyy sanoa, että näissä aikatauluissa on mielestäni ainakin Tampereella paremmin pysytty viime aikoina.

Lunta tuli lisäksi viime viikolla tupaan tiedolla, että toimistotilojemme julkisivuremontti todella alkaakin ja jo nyt helmikuussa. Mutta tämäkin osoittaa sen, että ainoaa mikä on varmaa, on muutos. Ajattelen kuitenkin, että se on pitkälti tahdon asia, kuinka yllättävät ja ikävätkin asiat vaikuttavat. Kun oma mieli ja olotila on todella positiivinen, tuntuu, että kaikesta selviää. On ihanaa kokea, että nämä kaikki muutokset elämässä oli todella tarkoitettuja ja suunta on oikea. Parasta on ollut jakaa tätä kaikkea vanhojen ja myös uusien ystävien, yhteistyökumppaneiden ja ihanien päämiesteni eli asiakkaideni kanssa. Kiitos kannustavista sanoista ja kommenteista, arvostan niitä todella. Olen onnekas, kun töitä tuntuu heti alussa riittävän ja töitä saa tehdä upeissa puitteissa hyvän porukan ympäröimänä.

Kirjoittelen yhteisöstämme Ratinalaista myöhemmin oman postauksen, mutta sillä välin voit seurata meitä talvisten tekemisten lomassa myös Instassa!

…Kun nyt katson ulos, vettä sataa. Aamulla vielä luisteltiin. Viikossa sai kokea tunteen, että talvi alkaa sekä kokea talven. Onneksi.

Sillä muutos on varmaa.