Vieraannuttaminen on vakava teko

Jotkut sanat ovat niin kuluneita, että tuntuu tehokkaammalta, kun asian ilmaisee sanaa käyttämättä, välttää sanan sanomista ääneen. Tällaisia sanoja ovat esim. narsisti ja vieraannuttaminen. Kirjoitan nyt jälkimmäisestä.

Laki ei tunne vieraannuttamista terminä. Voimassa olevan lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan lain mukaan huollon tulee turvata myönteiset ja läheiset ihmissuhteet erityisesti lapsen ja hänen vanhempiensa välillä ja tapaamisoikeuden tarkoituksena on turvata lapselle oikeus luoda ja säilyttää myönteinen ja läheinen suhde vanhempaansa, jonka luona lapsi ei asu. Edelleen lain mukaan tapaamisoikeuteen kuuluu, että lapsi saa ajoittain olla vanhemman luona tai tavata tätä taikka pitää tähän yhteyttä. Edelleen lain mukaan lapsen kummankin vanhemman on omalta osaltaan myötävaikutettava tapaamisoikeuden toteutumiseen. Suoraan laissa todetaan, että vanhemman on kasvatustehtävässään vältettävä kaikkea, mikä on omiaan aiheuttamaan haittaa lapsen ja toisen vanhemman väliselle suhteelle. Lapsen vieraannuttaminen on toimintaa, joka on vastoin lain antamia toimintaohjeita yhteydenpidon osalta. Se on toimintaa, jolla vanhempi pyrkii vaikeuttamaan lapsen suhdetta toiseen vanhempaan.

Sitä että toinen vanhempi toimii vastoin laissa säädettyä, tapahtuu valitettavasti jatkuvasti. Suhtaudutaan negatiivisesti toiseen vanhempaan puhein tai omalla toiminnalla, ei edistetä tapaamisoikeuden toteuttamista ja yhä useammin, estetään täysin tapaamisia ja yhteydenpitoa. On hyvä, että tällaisen menettelyn mahdollisesti todella vakavat vaikutukset lapseen tuodaan julki ja tätä ilmentää mm. poliisin antama tiedote siitä, että vieraannuttaminen voi olla pahoinpitelyä (Hämeen poliisilaitoksen tiedote 10.8.2020, ks. myös aikaisempi tiedote 25.10.2018).

Vanhemman omavaltaiseen toimintaan, jolla täysin estetään yhteydenpito ja tapaamiset toiseen vanhempaan, ei yksinkertaisesti ole ainoatakaan hyväksyttävää syytä. Meillä on mahdollisuuksia valvottujen ja tuettujen tapaamisten järjestämiseen ja tärkeintä on, että vanhempi, joka kokee, että ei voi antaa lapsen pitää yhteyttä toiseen vanhempaan syystä tai toisesta, selvittää asioita ja pyrkii yhteydenpidon toteuttamiseen jollain tavalla. Passiivisuus ei ole hyväksyttävää.

Puuttuminen tähän lapsenkin kannalta erittäin vahingolliseen vanhemman menettelyyn, on tällä hetkellä aivan käsittämättömän puutteellista. Lastensuojelu ei ota kantaa varsinkaan, jos oikeudenkäynti on kesken ja oikeudenkäynnit puolestaan kestävät luvattoman pitkään. Tilanne jatkuu kestämättömänä säännönmukaisesti kuukausia.

Alleviivaisin erityisesti lastensuojelun vastuuta ja aktiivista toimintaa näissä tilanteissa ja nopean puuttumisen mahdollisuuksia. Muuten olemme tilanteessa, jossa näitä asioita mietitään vasta, kun lapsen vieraannuttaminen on johtanut rikokseen aiheuttaen niin sanotusti tarpeeksi paljon haittaa lapsen henkiselle terveydelle. Jos tämän estäminen ei ole lastensuojelun tehtävä, niin mikä sitten on.