Ystävällisyydestä ja avunannosta

Hiljattain asianajajakollegani Suvi Kukkonen kirjoitti osuvasti, että ”Kun asianajoyrittäjä aamulla herää uuteen päivään, ei hän koskaan tiedä mitä se tuo tullessaan.” Nuo sanat on tulleet tällä kuluneella viikolla useammankin kerran mieleen; Enpä olisi viikko sitten aavistanut, että tulen viikon aikana matkustamaan työasioissa Pasilaan ja päädyn mm. uuteen (ja suureen) ostoskeskukseen Triplaan etsimään ulospääsyä tai, että valitsisin ystäväpäivänä arkkua päämiehelleni ja keskustelisin papin kanssa aikoinaan tämän testamentin tehneen asiakkaani siunaustilaisuusjärjestelyistä.

Tämä viikko on muutenkin ollut suurten tunteiden viikko. Elämä on taas näyttäytynyt työelämässä koko kirjossaan: Kuoleman lisäksi syntymän ja vanhemmuuden ilona, mutta monessa asiassa elämän täydellisenä epäreiluutena ja palkitsemattomuutena sekä omana epäuskonani siitä, kuinka julmia ihmiset voivat ja vielä pahempaa, haluavat toisilleen olla. Ystävänpäivän tunnelmissa on pakko todeta, että välittämiseen ja ystävyyteen ja ystävällisten eleiden merkitykseen on pakko jaksaa uskoa, koska pahimpina hetkinä joidenkin ihmisten kohdalla muuta auttamiskeinoa ei ole.  Vaikka asioista ollaan eri mieltä, mikä on täysin sallittua, toisen kiusaaminen ihan kiusaamistarkoituksessa on julmaa ja vahingollista. Toista ihmistä pitäisi yrittää kunnioittaa tuntevana ihmisenä, oli asiat sitten kuinka huonosti tahansa. Mistä tahansa asiasta ja ihmisestä voi löytää jotain hyvääkin, jos tahtoa siihen on. Valitettavan usein tämä tahto tuntuu puuttuvan.

Sen tämä viikko kuitenkin todisti, mikä lohduttaa; Vaikka kuolisimme täysin yksin, kuollessamme meistä huolehditaan todella kauniisti. Tämäkin osoittaa, että ystävyyttä ja ystävällisyyttä voi olla todella montaa muotoa ja joskus täysin tuntemattomankin ystävällinen ele voi tehdä päivästä paremman – tai jopa ihmeitä.