Kun leikki ei kanna aikuisuuteen asti

On helppo uskoa sisarusten välisen siteen ikuisuuteen, kun katsoo omia pieniä lapsiaan. Yhteisiä leikkejä, salakieltä, sitä tapaa, jolla toinen lohduttaa, kun toiselta tulee itku. He istuvat vierekkäin sohvalla, jakavat eväänsä – joskus jopa vapaaehtoisesti – ja tuntuu mahdottomalta ajatella, että näiden väliin voisi joskus tulla jotakin peruuttamatonta.

Juristina tiedän, että niin kuitenkin usein käy.

Aikuisten sisarusten väliset jännitteet ovat yksi yleisimpiä ja vaikeimmin sanoitettavia ilmiöitä, joita kohtaan työssäni. Ne eivät synny yhdessä yössä, vaan vuosien ja vuosikymmenten aikana. Pienistä kokemuksista, jotka lapsen mielessä jäävät elämään: siitä, että toinen sai enemmän huomiota, enemmän vapauksia, enemmän rahaa. Tai siitä, että itse jäi ulkopuolelle – tavalla, jota kukaan muu ei ehkä koskaan huomannut.

Lapsen kokemus epäoikeudenmukaisuudesta ei tarvitse todistajia ollakseen totta. Se tallentuu kehoon ja mieleen, ja aikuisena se saattaa nousta pintaan yllättävissä tilanteissa: vanhempien sairastuessa, perintöasioissa, kesämökkiä jaettaessa tai silloin, kun pitäisi yhdessä päättää vaikeista asioista.

Juristin vastaanotolla nämä jännitteet näkyvät usein sivulauseissa. “Me ei olla oikeastaan koskaan oltu läheisiä.” Tai: “Hän on aina ollut vanhempien suosikki.” Ja joskus ne näkyvät hiljaisuutena – siinä, ettei toista sisarusta edes mainita.

On hämmentävää, miten voimakkaita lapsuuden tunteet voivat olla vielä aikuisena. Miten kolmekymmentä, neljäkymmentä tai viisikymmentä vuotta vanhat kokemukset vaikuttavat siihen, kuka saa päättää, kuka kokee tulleensa sivuutetuksi ja kuka kantaa kaunaa, jota ei ole koskaan sanoitettu ääneen.

Ja samaan aikaan kotona odottavat ne omat lapset. Leikkimässä lattialla. Täysin varmoina siitä, että tämä yhteys kestää.

Ehkä juuri siksi nämä tilanteet koskettavat minua juristina niin syvästi. Koska juridiset asiakirjat eivät synny tyhjiössä tai vähintäänkin tyhjiössä on kaikuja historiasta, eletystä elämästä ja koetuista hetkistä. Testamentissa, edunvalvontavaltuutuksessa tai perinnönjakosopimuksessa ei ole kyse vain paperista, vaan kyseessä on tiivistymä perhesuhteista, historiasta ja tunteista, joista osa on ollut pitkään vaiettuja.

Täydellistä oikeudenmukaisuutta ei perheissä ole olemassa. Mutta avoimuus auttaa. Asioista puhuminen ajoissa. Se, ettei jätetä tulkinnan varaan sitä, miksi joku saa enemmän, toinen vähemmän – tai miksi asiat on järjestetty niin kuin ne on.

Kun katson lapsiani, toivon heidän säilyttävän sen, mikä nyt tuntuu itsestään selvältä. Mutta juristina tiedän, ettei pelkkä toive riitä. Aikuisuuteen asti kantavat sisarussuhteet vaativat myös rehellisyyttä, sanoja ja joskus vaikeita päätöksiä.

Leikki ei aina kanna aikuisuuteen asti. Mutta se, mitä sen päälle rakennetaan, voi kantaa pitkälle.

---

Niina, niina.kosunen@luckylaki.fi